DEMATERIALISAATIO AJAN EETOKSENA

Elämme aikaa, jolloin moni aineellinen resurssi, hyödyke tai varanto muuttuu aineellisesta aineettomaksi. Tätä kehitystä kutsutaan dematerialisaatioksi. Kyse on siis siitä, että toiminnasta pystytään suoriutumaan vähemmällä materiaalilla kuin ennen tai jopa kokonaan aineettomasti.

Kun aikanaan taloyhtiöiden osakekirjat olivat juhlavan näköisiä, Suomen Pankin setelipainossa painettuja asiakirjoja, ne ovat nyt sähköisiä osakemerkintöjä. Viranomaisten sähköiset rekisteröinnit kelpaavat pankeillekin digitaalisessa muodossa vakuudeksi, ja niitä käytetään huoneistojen vaihdannassa osto- ja myyntitilanteissa. Pörssiosake ei sekään ole enää yleensä osakekirja, vaan se on arvo-osuus. Siitä on tullut "paperiton arvopaperi". Osinkoeurotkin siirretään bitteinä pankkitililtä toiselle, joskin ne voidaan yhä vaihtaa näkyväksi ja käsin kosketeltavaksi rahaksi pankin tiskillä tai automaatilla sikäli, kuin sellainen palvelu on asiakkaan saatavilla.

Osa meistä muistaa ajan, kun tietokone oli suuren toimistohuoneen kokoinen. Moninkertaisesti suurempi kapasiteetti mahtuu nyt murto-osaan tuosta laitekoosta ja myös käytön vaatiman energian tarve on vähentynyt. Silti yhä vielä on toiminnassa suurtietokoneita, jotka käyttävät paljon energiaa. Niitä tarvitaan kriittisissä ja kuormittavissa sovelluksissa sekä tyydyttämään laajaa reaaliaikaista kysyntää (esim. Googlen palvelut). Yleinen kehitys tietojenkäsittelyssä on, että materiaalin ja energian tarve on radikaalisti vähentynyt, samalla kun laitteiden suorituskyky on radikaalisti kasvanut.

Kirpputorit ja kierrätyskeskukset ovat kasvattaneet suosiotaan sekä fyysisinä kauppapaikkoina että internetissä. Ekologinen tietoisuus on tullut osaksi vastuullista kuluttajakäyttäytymistä. Uusiakin tuotteita suunnitellaan jo alusta asti kierrätysmateriaaleista. Kierrätyksestä ja ekodesignista on tullut monen uuden yrityksen keskeinen toimintafilosofia.

Jätteiden lajittelu on tehostunut, jolloin niiden hyödyntäminen erilaisiin hyötykäyttötarkoituksiin on tehokkaampaa kuin ennen. Neitseellisten raaka-aineiden tarve vähenee, ja kaatopaikoille päätyvää jätettä on suhteellisesti vähemmän. Jätteiden energiakäyttö lämmöntuotantoon voimaloissa ja esimerkiksi biokaasuna lisääntyy ja vähentää fossiilisten materiaalien käyttöä.

Vastakkaisiakin esimerkkejä löytyy. Niitä, joissa ajattelua ohjaa pinttynyt rajoittuneisuus materialismiin. Kun ymmärtämätön kunnallispoliitikko lausuu mielipiteensä koulujen kehittämisestä, hän alkaa puhua uusista koulurakennuksista, ei niinkään sisällöllisestä tai pedagogisesta kehittämisestä, oppimistapojen tai opittavan aineksen uudistamisesta. Kun yritys tarjoaa pankille vakuudeksi lainaa hakiessaan aineettomia oikeuksia, niiden arvo lähes aina katsotaan nollaksi vakuutena tai edes kovenanttina. Rakentamisessa pyritään tilojen muunneltavuuteen, jolloin arkkitehdin toivomuksesta kohteeseen saatetaan rakentaa siirtoseinä riippumatta siitä, tarvitaanko sitä koskaan.

Dematerialisaatiosta voi seurata myös huolestuttavia tulevaisuuden kuvia. Säilyvätkö digitaaliset arkistot ja esimerkiksi valokuvat tuleville polville, ja osataanko niitä hakea? Mitä riskejä on siinä, että kaikkia liiketapahtumia ei tarvitse varmistaa perinteisillä tositteilla? Syntyykö digitaalisessa kehityksessä pudokkaita esimerkiksi senioriväestössä, joiden on vaikeaa tottua uudenlaisiin tuotteisiin ja palveluihin? Voiko inhimillinen virhe tai tahallinen kyberhyökkäys vaarantaa sairaalan tärkeitä tietokantoja, jotka ovat vain digitaalisessa muodossa? Huolten lista on pitkä kuin mielensä pahoittajalla.

Kestävän kehityksen kannalta dematerialisaatio on voittopuolisesti hyvä asia. Dematerialisaatio eli vähäaineistuminen on vahva megatrendi, kuten sen rinnalla myös siirtymä fyysisistä tuotteista elämystuotteisiin sekä intellektuaalisen pääoman ja aineettomien oikeuksien merkityksen kasvu. Unohtamatta luovuutta, joka resurssina on aineeton, mukautuva ja jokseenkin rajaton.

Matti Koiranen 

Professori (emeritus) KTT